Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

Taivaalta satoi vettä ja tie oli mutainen, kun rallin MM-sarjaa johtava Sebastien Ogier kuritti Fordin WRC-autoa M-Sportin testeissä. Ogierille sopisi vallan mainiosti, että keli olisi samanlainen myös Jyväskylän MM-rallissa.

– Pieni kosteus olisi minulle eduksi, joten tällaiset olosuhteet eivät olisi ollenkaan huonot minulle, Ogier totesi.

Ogier joutuu starttaamaan ensimmäisenä autona perjantain erikoiskokeille Jyväskylän MM-rallissa. Jos keli olisi kuiva, joutuisi hän ajamaan 146 kilometriä aura-autona eli putsaamaan tietä irtokivistä takaa tuleville.

– Kaikki on toki mahdollista, mutta rallia olisi erittäin vaikea voittaa ensimmäisenä autona kuivalla kelillä. Jotkut ovat sen tehneet, mutta minä en koskaan, Ogier totesi.

“Kaikki hyökkäävät täysillä”

Ogier johti MM-sarjaa vuonna 2013, kun hän voitti Jyväskylän MM-rallin, mutta tuolloin ensimmäisen ajopäivän lähtöjärjestys haettiin aika-ajojen perusteella.

Ogier on voittanut monta MM-rallia huonostakin lähtöpaikasta, mutta on toisaalta monta rallia sen takia hävinnytkin. Jyväskylän MM-rallissa starttipaikalla voi olla suurempi merkitys, koska erot kärkikuljettajien välillä lasketaan sekunnin kymmenyksissä.

– Tässä rallissa kaikki hyökkäävät täysillä, kamppailu on tiukkaa ja taistelu kovaa. Kyllä silloin haluaisin itselleni mahdollisimman hyvät olosuhteet, Ogier huomautti.

Ogier on voittanut 40 MM-rallia, mutta Jyväskylän MM-rallin vain kerran. Vuoden 2013 voiton lisäksi hän on sijoittunut WRC-autolla kolme kertaa toiseksi (2010, 2014 ja 2015), kerran kolmanneksi (2011) ja kerran kuudenneksi (2009). Viime vuonna hän pilasi kilpailunsa ajamalla ojaan Surkeen erikoiskokeella perjantaina.

– Totta kai yritän voittaa, mutta tärkeämpää on sijoittua Thierryä paremmin, Ogier viittasi MM-sarjassa toisena olevaan Hyundain Thierry Neuvilleen.

“En minä voittoja ja mestaruuksia yhdellä kädellä ole ajanut”

Neuville on MM-sarjassa 11 pisteen päässä Ogierista ja vääntö MM-tittelistä käydään todennäköisesti näiden kahden välillä. Kolmantena oleva Jari-Matti Latvala on jo 48 pistettä Ogierin perässä ja neljäntenä olevan Ott Tänakin ero on 52 pistettä.

– Keskityn Thierryyn. Jari-Matilla ja Ottilla on vielä matemaattiset mahdollisuudet, koska viisi rallia on vielä jäljellä, mutta on se heille tosi vaikeaa enää nousta mestariksi, Ogier luonnehti.

Ogier on voittanut kuljettajien maailmanmestaruuden neljänä viime vuotena. Hän janoaa viidettä titteliä, vaikka 33-vuotiaan pahin kunnian palo onkin jo sammunut.

– Minun ei enää tarvitse todistaa mitään kenellekään, eikä varsinkaan itselleni. Mutta olisihan se suuri saavutus, jos pystyisin voittamaan mestaruuden uudella autolla ja uudessa tiimissä. Se on iso haaste, mutta antaa samalla uutta motivaatiota, Ogier selvitti.

Ogierille tämä kausi on ollut aikaisempia työläämpi, koska tehdastallien väliset erot ovat kaventuneet uusien WRC-autojen ansiosta. Ranskalainen on joutunut todella venymään MM-pisteiden eteen.

– Ei voittaminen ennenkään mitään helppoa ollut. En minä voittoja ja mestaruuksia yhdellä kädellä ole ajanut, Ogier huomautti.

“Olen yrittänyt tehdä parhaani”

Volkswagen Polo oli kuitenkin sen verran ylivertainen WRC-auto, että Ogier pystyi dominoimaan MM-sarjaa neljän kauden ajan. Ogier johti kuljettajien MM-sarjaa vähintään 50 pisteellä aina ennen Jyväskylän MM-rallia. Vuonna 2015 Ogierin kaula seuraavaan oli 78 pistettä, kun nyt johto on vain 11 pistettä.

– Taistelu MM-sarjassa on ollut kovempaa kuin koskaan, mutta minä nautin siitä. Kun voittaa tiukan taistelun jälkeen, niin siitä saa parhaimman nautinnon.

Ogier ei ole ajanut tänä vuonna erityisen huonosti, vaan muut ovat ajaneet paremmin. Ogierilla on nyt enemmän pisteitä kuin viime vuonna kahdeksan MM-rallin jälkeen, mutta niin on muillakin.

– Olen yrittänyt tehdä parhaani. Jos en ole pystynyt ajamaan voitosta, olen hyväksynyt sen ja yrittänyt kerätä mahdollisimman paljon pisteitä. Olemme siinä onnistuneet, koska johdamme MM-sarjaa, Ogier puhui myös kartanlukija Julien Ingrassian puolesta.

Jyväskylän jälkeen ajetaan vielä Saksan, Katalonian, Walesin ja Australian MM-rallit.

– Viime vuonna voitin viidestä viime rallista neljä ja olin kerran toinen. Jos pystyn tänä vuonna samaan, niin eiköhän se riitä mestaruuteen, Ogier lohkaisi.