Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

Akaa-Volleyn ja Vantaa Ducksin välisen kamppailun ratkaisuerän kuningas oli Akaan Dmitri Borichev, joka kuvassa ohittaa vantaalaistorjunnan jälleen kerran. Kuva: Harri Mattila.

Akaa-Volleyn ja Vantaa Ducksin välisen lentopallon Mestaruusliigapelin tunnelma oli rento valmentajien haastattelussa ennen peliä. Ankkaparven Ismo Tuominen ei säikähtänyt edes kysymystä sorsanmetsästyskaudesta. Kertoi vain tutkineensa akaalaisten peliä videolta.

– Videoiden katselu kuuluu toimenkuvaan. Meillä oli keskiviikkona cupin peli, ja sen nauhoitusta käytiin läpi torstaina. Perjantaina aika kului sitten tämän päivän vastustajaan tutustumisessa.

Akaa-Volleyn valmentaja Lauri Tihinen myönsi Ducksien alkukauden pistehain Miro Määttäsen olevan erityishuomion kohteena.

– Totta kai kaikki kovakätiset vastustajat tiedetään ja heidät pyritään vartioimaan tarkasti.

Akaa-Volley hyötyi vastustajan syöttövirheistä

Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat juuri niin tasaisia kuin oli odotettavissa. Joukkueet tekivät pisteitä vuorotellen aina ratkaisupalloihin saakka. Vieraat tekivät runsaasti pisteitä myös Akaan sarakkeeseen etenkin syöttövirheillään. Lopussa Akaa-Volley oli molemmissa erissä terävämpi ja meni pitkälle erätauolle 2–0 (25–23, 26–24)  -johdossa.

Kolmannen erän kuningas oli Akaan hakkuri Dmitri Borichev. Kaksi näyttävää torjuntaa, kovia hyökkäyksiä ja yksi ässä. Kun muut säestivät hienosti, taululla oli nopeasti lukemat 12–5 kotijoukkueen hyväksi.

Kun vantaalaiset eivät shokkialusta enää toipuneet, Akaa-Volley vei erän selkeästi 25–14  ja koko ottelun siis 3–0. Ratkaisupallon takoi kenttään kotijoukkueen parhaana palkittu Antti Poikela, joka olikin tehokkaalla pelipäällä (12/+9).

Ducksien parhaan pelaajan palkinnon pokkasi joukkueen libero Atte Kyrölä, joka kantoi vastaanottovastuunsa kiitettävästi: 33 nostoa 42 prosentin tarkkuudella.

Pistekisassa menestyivät Akaa-Volleyn Dmitri Borichev (1), Vantaa Ducksien Atte Kyrölä (2) ja Akaan Antti Poikela (3).

Hurrikaani iskee ensi lauantaina

Ottelun jälkeen Atte Kyrölä kiitteli Akaa-Volleyn kotisalin tunnelmaa.

– Mökissä oli hieno meteli. Mukava pelata, kun on kunnolla mökää. Jospa tuo toinen erä olisi kääntynyt meille, niin ottelusta olisi voinut kehkeytyä aivan toisenlainen. Mutta jossittelu on turhaa. Emme mitenkään kyenneet vastaamaan Akaan kolmannen erän rymistykseen.

Antti Poikela kertoi joukkueellaan olevan vielä paljon parannettavaa.

– Nyt oli kuitenkin meiltä aika ehjä peli. Passarimme Ossi Heino pelasi hienon pelin. Se näkyy selkeästi tilastoista; kaikilla hyökkääjillä on hyvät tehot.

Ducks-valmentaja Ismo Tuominen tunnusti rehdisti tappion.

– Olimme huonompia kuin kotijoukkue. En voi ymmärtää, että teemme niin paljon omia virheitä. Edes leijasyötöt eivät pysy ruudussa. Toisessa erässä olimme jo hyvin mukana pelissä. Mutta tuossakin erässä ratkaisutilanteissa otteisiin tuli omituista hosumista. Täytyy myöntää, että joukkueena olemme aika raakileita vielä kauden tässä vaiheessa.

Lauri Tihinen oli tyytyväinen siihen, että peli loksahteli kohdalleen.

– Olimme riittävän rohkeita ja luotimme omaan osaamiseemme. On kuitenkin muistettava, että tämä oli vain yksi peli. Kausi on pitkä ja jatkuu jo ensi lauantaina. Kello 18 alkavaan kotipeliin tulee vastustajaksi yksi suosikeista, Loimaan Hurrikaani.